Ylioppilasjuhlat oli sitten lauantaina! Porukkaa tuli enemmän kuin odotin ja lahjojakin sain. Koululla pidetyt lakkiaiset sujuivat mukavasti, enkä peloistani huolimatta mokannut. Lakki sai sitten olla päässäni koko päivän. Illalla yomekko kuitenkin vaihtui hieman kevyempään baariasusteeseen ja jatkoillakin oli mukavaa. Tuntuu hassulta ajatella, että syksyllä en sitten voi enää kutsua itseäni lukiolaiseksi enkä astu lukion ovistakaan enää sisään (ainakaan opiskelumielessä).
Mitä tuon otsikon ja muuta osio sitten tarkoittaa (Yojuhla tulikin jo tiivistettyä)? Se meinaa tämän hetkistä tilannettani. En siis päässyt OKL:n kokeesta läpi, joten en ainakaan vielä ollut valmis opettajaksi. Ensiviikolla olisi sitten Porissa sosionomin AMK tutkinnon pääsykoe. Pitäkää peukkuja, sillä sinne haluan ja pistän kaiken 150% likoon.
ja muuta -osio otsikossa sisältää myös ajatuksiani huostaanotetuista nuorista. Meidät nostetaan johonkin ihmeen erikoisjalustalle. Me (muka) syrjäydymme muita helpommin, meistä tulee kouluampujia, meistä tulee huligaaneja, meistä ei tule kunnon kansalaisia. PASKAT! Kyllä me syrjäydymme, mutta yhtälailla myös muut nuoret voivat syrjäytyä muuttaessaan pois kotoa ja/tai kotipaikkakunnalta.
Emme ole enää lapsia, jotka hiekkalaatikolla leikkiessään kysyvät toisiltaan ''ollaanko ystäviä?''. Me olemme nuoria ja ehkä hieman ujoja. Syrjäytyminen on persoonasta ja luonteesta kiinni. Jos on uskalias ja sosiaalinen luonteeltaan, uusien ystävien saanti ei ole ongelma. Ujot ja hieman pelokkaat luonteet eivät taas ihan heti uskalla ja kehtaa tutustua uusiin ihmisiin. Itse olen ujo mutta silti sosiaalinen. En aivan heti kehtaa mennä uuden tuttavuuden luokse kysymään kuulumisia tai nimeä, mutta kerään rohkeutta ja menen. Tietysti puhun ja vastailen minun kuulumisiani utelemaan tulleille uusille tuttavuuksille. Kukaan ei kuitenkaan nosta tavallisissa perheoloissa asuvia nuoria jalustalle. He syrjäytyvät aivan yhtä helpolla kuin mekin. Heillä ei ehkä ole mitään lastensuojelutaustaa, mutta kyllä se lastensuojelulaki on heitäkin koskenut! Emme me huostaanotetut ulkonäöltämme ole erilaisia, ja luonteeltaan kaikki ihmiset ovat erilaisia samoin kuin persoonatkin. Pitääkö huostaanotetun otsaan tatuoida sana HUOSTAANOTETTU? Ehkä juuri meidän jalustalle asettaminen saa muut syrjimään meitä. Ennakoluuloja on ulkomaalaisten lisäksi myös huostaanotettuihin lapsiin. Meidät nähdään vanhempiemme pienoismalleina (alkoholisteina, narkkareina ja mielenterveysongelmista kärsivinä). Se on VÄÄRIN. Jos joku on omat vanhempansa itse saanut valita, ota yhteyttä minuun. Minä, eikä kukaan muukaan, saa eteensä kirjaa, jonka sivuilta löytyvät isä ja äiti ehdokkaat. Vanhempiaan ei voi valita. Meistä saattaa tulla samanlaisia kuin vanhempamme olivat/ovat, jos meitä joka hetki verrataan heihin ja meihin suhtaudutaan varauksella.
Kuinka moni työhaastattelija kysyy nuorilta, onko heidät huostaanotettu? Vaikuttaako huostaanotto työntekoon? Ei vaikuta. Minun tämän hetkinen kesätyönantajani tietää taustoistani, muttei silti tuominnut minua niiden mukaan. Samoin kuin työtoverini. Näin minulle on käynyt, mutta muille tarina on eri. Pahimmassa tapauksessa työnantaja voi huostaanotosta kuullessaan antaa lopputilin tai ei edes ota työnhakijaa koeajalle. Itse jouduin koulussa opettajien säälivienkatseiden alle. Toiset joutuvat kestämään opettajien arvostelua ja nenänvarttapitkin katselua (tuo on huostaanotettu eli huligaani, hän ei ole samanarvoinen kuin muut). Ennakkoluulot ovat normaali piirre ihmisessä, mutta esimerkiksi luokassa olevan huostaanotetulle lapselle annetaan erikoislupia tai heidän sääntönsä ovat muuten erit kuin muilla, milloin muut saattavat alkaa kiusaamaan luokkatoveriaan. Vain siksi, koska hänet on huostaanotettu ja häntä saatetaan jopa pitää huostaanoton syynä. Lapsihan huostaanotetaan oman käytöksensä takia, sillä vanhemmathan ovat kaikki hyviä. Tai niin jotkut tuntuvat ajattelevan.
Minulla olisi vielä paljonkin sanottavaa aiheesta, mutta jätän tälläkertaa asian olla. Kirjoittelen lisää heti kun siltä tuntuu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti