Nyt se on täällä.... MUSTASIIPINEN ENKELI

Otsikko saattaapi olla hepreaa näin aluksi mutta voin kertoa ilolla, että blogi nro. 2 on nyt aloitettu! Siinä kirjoitan fiktiivistä tarinaa 19-vuotiaasta Iiriksestä ja Pläki nimisestä korpista. Nollalukua ei tullut vaan aloitinkin suoraan 1 luvulla :D. No tuskimpa se haittaa(ainakaan paljoa?!) Lukekaa tarinaa, niin minun ei tarvitse kertoa siitä sen kummemmin ;D

Muuten päiväni on kulunut tässä töitä tehden, joten kesän rahoitus on kohdillaan (hope so). Saapi sitten nähdä, jospa saisin ammattikorkeakoulupaikan sieltä SAMKista :D Ei mulla muuta moi :D

Juupajaapa

Nyt on sitten nämä pääsykoestressit ohi, kun pääsin Poriin sosiaali- ja terveysalan pääsykokeisiin. Kokeet meni ihan mukavasti. Aluksi oli kirjallinen osuus ja siitä sitten olikin ryhmätilanteen vuoro (joka ei mennyt niin hyvin kuin toivoin aiheen vaikeuden takia). Siinä oli sitten parin tunnin tauko ennen minun yksilöhaastattelua, jossa taas loistin. Haastattelija oli ystävällinen ja rento, joten olin itsekkin paljon rennompi kuin yleensä.  Haastattelu sujui muutenkin mukavissa merkeissä ja haastattelija näki huostaanotostani puhumisen ja asian avoimmuuden olevan suuri plussa minun kohdallani. Nyt sitten odotellaan niitä tuloksia jännittyneenä, vaikka voin olla tyytyväinen jo pelkästään siihen, että minut valittiin kokeisiin (2000 hakijaa joista 300 valittiin pääsykokeisiin).

Kesä on muuten kulunut siinä mökillä (jossa olen btw nytkin :D) oleillessa ja töissä käydessä. Nyt voin vihdoinkin keskittyä myös muihin asioihin pääsykokeiden ollessa takana päin :) Ensimmäisenä listassa taitaapi olla uuden puhelimen osto, vanha kun kituu ja huutaa armoa. Jos vaikka saisin asian hoidettua ensiviikolla. Toisena, muttei niin tärkeänä, olisi sitten tatuoinnin hankkiminen, mutta taitaapi tämä jäädä sinne hamaan syksyyn : /

Mitäpä minä enää höpöttelemään? Niin! Ajattelin aloittaa uutta blogia, jossa kirjoitan pientä tarinaa (yksi kirjoitus = yksi luku). Koitan saada inspiraatiosta kiinni ja kirjoittaa sitä sitten n. kerran viikossa tai useammin. Blogin aloitusajankohdan ilmoitan  samalla kun julkaisen ensimmäisen (alustavan ns. 0) luvun. Tsemppiä vielä pääsy-/valintakokeita odottaville! Tehkää parhaanne!

Ylioppilasjuhlat ja muuta

Ylioppilasjuhlat oli sitten lauantaina! Porukkaa tuli enemmän kuin odotin ja lahjojakin sain. Koululla pidetyt lakkiaiset sujuivat mukavasti, enkä peloistani huolimatta mokannut. Lakki sai sitten olla päässäni koko päivän. Illalla yomekko kuitenkin vaihtui hieman kevyempään baariasusteeseen ja jatkoillakin oli mukavaa. Tuntuu hassulta ajatella, että syksyllä en sitten voi enää kutsua itseäni lukiolaiseksi enkä astu lukion ovistakaan enää sisään (ainakaan opiskelumielessä).

Mitä tuon otsikon ja muuta osio sitten tarkoittaa (Yojuhla tulikin jo tiivistettyä)? Se meinaa tämän hetkistä tilannettani. En siis päässyt OKL:n kokeesta läpi, joten en ainakaan vielä ollut valmis opettajaksi. Ensiviikolla olisi sitten Porissa sosionomin AMK tutkinnon pääsykoe. Pitäkää peukkuja, sillä sinne haluan ja pistän kaiken 150% likoon.

ja muuta -osio otsikossa sisältää myös ajatuksiani huostaanotetuista nuorista. Meidät nostetaan johonkin ihmeen erikoisjalustalle. Me (muka) syrjäydymme muita helpommin, meistä tulee kouluampujia, meistä tulee huligaaneja, meistä ei tule kunnon kansalaisia. PASKAT! Kyllä me syrjäydymme, mutta yhtälailla myös muut nuoret voivat syrjäytyä muuttaessaan pois kotoa ja/tai kotipaikkakunnalta.

Emme ole enää lapsia, jotka hiekkalaatikolla leikkiessään kysyvät toisiltaan ''ollaanko ystäviä?''. Me olemme nuoria ja ehkä hieman ujoja. Syrjäytyminen on persoonasta ja luonteesta kiinni. Jos on uskalias ja sosiaalinen luonteeltaan, uusien ystävien saanti ei ole ongelma. Ujot ja hieman pelokkaat luonteet eivät taas ihan heti uskalla ja kehtaa tutustua uusiin ihmisiin. Itse olen ujo mutta silti sosiaalinen. En aivan heti kehtaa mennä uuden tuttavuuden luokse kysymään kuulumisia tai nimeä, mutta kerään rohkeutta ja menen. Tietysti puhun ja vastailen minun kuulumisiani utelemaan tulleille uusille tuttavuuksille. Kukaan ei kuitenkaan nosta tavallisissa perheoloissa asuvia nuoria jalustalle. He syrjäytyvät aivan yhtä helpolla kuin mekin. Heillä ei ehkä ole mitään lastensuojelutaustaa, mutta kyllä se lastensuojelulaki on heitäkin koskenut! Emme me huostaanotetut ulkonäöltämme ole erilaisia, ja luonteeltaan kaikki ihmiset ovat erilaisia samoin kuin persoonatkin. Pitääkö huostaanotetun otsaan tatuoida sana HUOSTAANOTETTU? Ehkä juuri meidän jalustalle asettaminen saa muut syrjimään meitä. Ennakoluuloja on ulkomaalaisten lisäksi myös huostaanotettuihin lapsiin. Meidät nähdään vanhempiemme pienoismalleina (alkoholisteina, narkkareina ja mielenterveysongelmista kärsivinä). Se on VÄÄRIN. Jos joku on omat vanhempansa itse saanut valita, ota yhteyttä minuun. Minä, eikä kukaan muukaan, saa eteensä kirjaa, jonka sivuilta löytyvät isä ja äiti ehdokkaat. Vanhempiaan ei voi valita. Meistä saattaa tulla samanlaisia kuin vanhempamme olivat/ovat, jos meitä joka hetki verrataan heihin ja meihin suhtaudutaan varauksella.

Kuinka moni työhaastattelija kysyy nuorilta, onko heidät huostaanotettu? Vaikuttaako huostaanotto työntekoon? Ei vaikuta. Minun tämän hetkinen kesätyönantajani tietää taustoistani, muttei silti tuominnut minua niiden mukaan. Samoin kuin työtoverini.  Näin minulle on käynyt, mutta muille tarina on eri. Pahimmassa tapauksessa työnantaja voi huostaanotosta kuullessaan antaa lopputilin tai ei edes ota työnhakijaa koeajalle. Itse jouduin koulussa opettajien säälivienkatseiden alle. Toiset joutuvat kestämään opettajien arvostelua ja nenänvarttapitkin katselua (tuo on huostaanotettu eli huligaani, hän ei ole samanarvoinen kuin muut). Ennakkoluulot ovat normaali piirre ihmisessä, mutta esimerkiksi luokassa olevan huostaanotetulle lapselle annetaan erikoislupia tai heidän sääntönsä ovat muuten erit kuin muilla, milloin muut saattavat alkaa kiusaamaan luokkatoveriaan. Vain siksi, koska hänet on huostaanotettu ja häntä saatetaan jopa pitää huostaanoton syynä. Lapsihan huostaanotetaan oman käytöksensä takia, sillä vanhemmathan ovat kaikki hyviä. Tai niin jotkut tuntuvat ajattelevan.

Minulla olisi vielä paljonkin sanottavaa aiheesta, mutta jätän tälläkertaa asian olla. Kirjoittelen lisää heti kun siltä tuntuu :)

I know what to do when i'm broken

Joskus elämässä on ala- ja ylämäkiä. Tällä hetkellä on tuntunut kuitenkin hiukan siltä, että niitä alamäkiä on enemmän. Johtunee tästä juhlastressistä. Lisäksi OKL ilmoitti, etten valitettavasti pääse opiskelemaan luokanopettajaksi, joten sekin masens vähä lisää. Mutta tää on vaan sellasta hetkellistä ns. ''teinimasennusta'', eikä mitenkään verrattavissa parivuotta sitten mua piinanneeseen masennukseen.

Nyt elämä alkaa kuitenkin taas hiukan näyttämään valoisaa puoltaan. Pääsen ainakin SAMKiin pääsykokeisiin 13.6, joten olen taas askeleen entistä lähempänä mahdollista opiskelupaikkaa. Lisäksi juhlat on tulossa kovaa vauhtia (joo, sterrsin lisäksi se saa mut onnelliseksi :D) ja taloa sekä mökkiä on tullu siivoiltua.

Kaipa mun elämä on loppujen lopuksi ihan hyvää ja mukavaa. Asiat olisi varmasti ihan eripäin, jos mua ei olisi ikinä huostaanotettu. En välttämättä saisi edes valkolakkia päähäni. Mutta ei saa jossitella! Siitä tulee vaan pahamieli. Täytyy pitää katse tulevassa ja valmistautua arjen (ja juhlankin) haasteisiin innolla jättäen masennuksen ja stressin taakseen.

Summer

Vihdoinki kaikki alkaa olee selvää! Pääsen Poriin pääsykokeisiin (ja toivon mukaan myös opiskelemaan). Lisäksi kesä on jo täällä, vaikkei niin lämmin kuin viime vuonna mutta minä ainakin pidän viileästä enemmän kuin liian kuumasta :)

Lakkiaisetkin on jo ovella. Ylioppilaskuvat tuli jo otettua, joten se stressi on nyt sitten ohi. Lisäksi sain jo ensimmäisen ylioppilaskortin ja Nomination-koruun tuli uusi pala, jossa komeilee kultainen lyyra. Yksi ruusukin on jo saatu (kuvauksia varten hankittu) ja tuossahan se kuivuu kukka alaspäin roikkuen.

Olen myös avannut jäätlökauden <3 Tosin he, jotka minut tuntevat, sanois varmasti, että mä syön jäätelöä myös talven paukkupakkasissa lapaset kädessä. Mutta kyllä se jätski maistuu ihan eriltä näin kesäsin <3 Ja rantahiekka varpaissa<3 Mikään ei ole niin rentouttavaa, kuin istua rannalla varpaat hiekassa nauttien minttujäätelöstä. Ruskettuminen on kanssa ihan ok. Ikävä kyllä minä palan mutten rusketu. Mun iholla on selvästi jotain mua vastaan (henkisiä ongelmia??) :D

Missä se minttujätski?

{Kaikki kuvat blogissani ovat minun itse ottamiani, ellei toisin mainita}

Party and summer.. They are almost here!

Kesä tulee kohisten! Viimeksi talleilla ollessa harmittelin sitä, kun ei kaupungilla näy vielä pääskysiä (talli oli niitä täynnä ja yks jopa päätti kokeilla miltä tuntuu istua MUN selänpäällä :D). Nyt kun aamulla menin kiltisti töihin, niin pääskyset lensivät korkealla taivaalla. Töihin meneminenkin tuntui mukavammalta kun nuo suloiset kesän linnut laulelivat ja lentelivät siinä yläpuolella.

Koirani kanssa ulkoillessa olen  huomannut, että voikukkia on niin paljon, että voisi luulla niiden tulleen sateena maahan. Lisäksi mun lempiötököitäkin on alkanut taas ilmaantua puidenpikkuruisiin lehtiin. Ja tarkoitan Leppäkerttuja (tai Seitsenpistepirkkoja). Ne värittää mukavasi puska-aitoja <3

Leppishän se siinä ottaa aurinkoa.

''Miksi nämä nuput eivät ole puhejnneet kukkaan?'' -Leppis

''Saatan olla mielestäsi rikkakasvi. Mutta minäpä väritän autoteiden piennarta, jottei matka aina olisi niin harmaa'' , voikukka

Tänään sain/pelastin ihanan oksan(puun tai palmun. Ei nyt tule mieleen nimeä :'D) roskikselta ja asetin sen maljakkoon. Päätin jopa antaa tällä suloiselle kasville nimen; ''Daydream'' (päiväuni). Saadan tähän minun pieneen huoneeseen jotakin väriä ;)

Daydream

Dinner with mom. Driving around city with best friend

Viikonloppu sujui mukavasti. Lauantaina aamulla ensin 10 töihin, ja kuinka ollakkaan Apulannan solisti oli hotellissa, jossa työskentelen kerroshoitajana, syömässä aamiastaan. Pääsin vielä lempikerrokseeni siivoamaan (kerroksessa ei ole baarikaappeja, joten ei tarvitse miettiä sitä, että onko jotain juotu hotellin kaapista vaiko ei ole). Kotiin pääsin suht. hyvään aikaan, jota ennen kävin kaupassa palauttamassa pulloja (4€ pulloista). Kotona sitten söin pizzaa ja ihanaa salattia <3. Neljän aikaan menin itsekseni sitten saunaan pitkästä aikaa, enkä muistanut kuinka rentouttava vaikutus saunomisella on.

Saunomisen jälkeen laitoin siistit vaatteet ylleni. Yllätyksekseni mutsini (sijaisäitini) ystävä ilmoitti, että nyt mennään ulos syömään naisporukalla, johon kuuluivat minun ja mutsini lisäksi hänen kaksi ystävätärtään. Ravintolassa menimme ensin terassille nauttimaan skumpat ylioppilaaksi pääsyni kunniaksi ja äitien kunniaksi ja vielä mutsini ystävän syntymäpäivän kunniaksi. Siitä sitten sisätiloihin ruoan ääreen. Ja pakko sanoa, etten ole ikinä missään ravintolassa saanut niin hyvää ruokaa, kuin siinä jossa söimme!

Naisteniltamme jatkui siihen 23 asti, jolloin minä menin siis nukkumaan. Kuulemma mutsini ystävättäret olivat vielä 3 aikaa aamuyöstä pitämässä seuraa ja juttelemassa henkeviä mutsini kanssa. Itse en edes tajunnut sitä, että milloin he lähtivät. Nukuin kuin tukki.

Tänään aamulla heräsin myöhempään kuin yleensä. Siitä sitten puettuani siirryin mökillemme siivoamaan/pesemään ikkunoita. Mökillä sitten söimme ja seurasimme hetken Suomen leijonien peliä. Kotiin palasimme n. 17 aikaa.

Siinä puoli kuuden maissa lähdin ajelemaan parhaan ystäväni luokse. Jatkoin sitten siellä jääkiekon katselua loppuun saakka. Pelin päätyttyä lähdimme ajelemaan kaupungille. Kaupungilla oli melko hiljaista (onneksi) ja sain ajella aivan rauhassa. Kävimme siinä samalla kahvilla ja haimme jäätelöt. Päivä oli siis mahtava! Joten tälläisiä viikonloppuja lisää, KIITOS!

Ajatuksia, jotka vaan ovat

Kun kaikki kaatuu päälle, tuntuu siltä, ettei jaksaisi nostaa niitä rojuja ylös. Silti elämän karkea totuus on, että joskus ihmisen on käytävä syvimmässä ojassa tajutakseen nauttia elämästä juuri nyt. Hänen ei kuulu haikailla liikaa vanhoihin aikoihin, hänen ei kuulu elää koko aikaa tulevaisuuttaan (saati kirjoittaa paperille, missä hän on 15 vuoden kuluttua). Ihmisen kuuluu elää tätä hetkeä. Nimittiäin juuri tämä hetki voi olla se ratkaiseva askel tulevaan mentäessä. Vanhoja saa silloin tällöin muistella, kunhan muistaa myös sen, että tämäkin hetki voi olla yhtä rakas kuin se muisto, jonka olettaa olevan sillä muistelun hetkellä paras.

Ihmisen ei koskaan tulisi sanoa ei koskaan. Vaikka kuinka hän sanoisi, ettei hän koskaan tule tekemään tai sanomaan jotain, joku voi saada hänet tekemään tai sanomaan sen. Ihmisen kuuluisi sanoa, etten juuri nyt tiedä teenkö vai sanonko niin, mutta haluaisin olla tekemättä tai sanomatta sitä. Ihmisen kuuluu myös ymmärtää muita ja rohkaista heitä unohtamaan sanaparin '' ei koskaan''.

Kuitenkin meidän ihmisten sanavarastoon kuuluu yksi sana, joka opitaan jo nuorena. Sana, joka muuttaa ihmisen käsitystä toisesta ja saa meidät puhaltamaan yhteen hiileen riidankin jälkeen. Sana, jota ei saisi koskaan unohtaa. Silti useat tuntuvat unohtavan tämän pienen sanan, tai eivät kehtaa sanoa sitä ääneen. En puhu nyt Raamatun sanasta, puhun ANTEEKSI-sanasta. Anteeksi on sana, joka saa kaikki heltymään. Se ei kuitenkaan anna anteeksi kaikkia tekoja, mutta sanomalla tämän pienen sanan osoitat ihmisille, että sinä välität ja häpeät tekojasi tai sanomiasi sanoja.

Sanat ovat vahva ase. Niillä voi ylistää, rakastaa, kehottaa, rohkaista, pelottaa, loukata, jne. Jo pelkät sanat riittävät saamaan aikaiseksi sodan mutta sanoilla voidaan myös lopettaa sodat. Sanoilla ei ehkä ruokita nälkäisiä, mutta sanat voivat saada ihmiset ymmärtämään nälkäänäkeviä ja näin ollen auttaa epäsuorasti heitä. Tämä sääntö pätee myös epätasa-arvoon ja muihinkin elämän suuriin ongelmiin.

Onko väkivallasta hyötyä? Onko lyönti parempi vaihtoehto kuin sopiminen ja puhuminen? Antaako kuolemaan tuomitseminen helpotusta sitä vaativille? Kaikkiin kolmeen vastaus on ainakin omasta mielestäni EI. Väkivalta synnyttää vain lisää väkivältaa ja pahentaa asioita. Lyöminen vahingoittaa turhaan muita, kun sanoin riidan voi sopia. Kuolemaan tuomitseminen tuo hetkellistä helpotusta, mutta ei se kauaa auta, sitäpaitsi onhan myös kuolemaantuomittu ihminen, vaikka hän olisikin mentaalisesti sairas.

Ihmisten kuuluisi yrittää ymmärtää muita juuri sellaisina kuin he ovat. Kaikki saavat pukeutua miten haluavat, uskoa mihin haluavat ja olla miten haluavat, kunhan he muistavat ottaa huomioon myös muut ihmiset ja läheiset. Omamukavuus on toki tärkeää, muttei sen varjolla saa tehdä pahaa toiselle. Hänellä on oma mukavuusalueensa. Jokaisen tulee kunnioittaa siis muidenkin mielipiteitä ja tekoja. Heidän tulisi antaa anteeksi rikollisille tai sitten he ovat hiljaa ja manaavat kotonaan rikollisen maan rakoon. Ei se kengällä heittäminen häntä paranna tai saa tehtyjä tekoja tekemättömäksi. Heille tulisi puhua niin, että he ymmärtävät mitä ovat tehneet ja katuvat tekojaan. Tiedän hyvin, ettei se onnistu kaikkien osalta mutta on olemassa sanonta: ''Yrittänyttä ei laiteta''.

#Juu ajattelin nyt sitten kirjoittaa omia mielipiteitäni eriasioista, mutta niistä tulisi 100 sivuinen kirja (ainakin 100 sivuinen ;D) joten pistin ydinasiat ylös. Ajatukseni saa tuomita tai niiden taakse voi tulla tukemaan minua. Itse en mielipiteitäni muuta. Se olisi suoraan sanottuna vittumaista ja kaksinaamaisuutta, jota en itse siedä ihmisissä#

You can say to me... WELL DONE! YOU DID IT!

Aamulla heräsin sopivasti 8.30 ja menin sitten kettiöön ja katsoin päivän lehtiä hiukan. Siitä sitten lehdestä tuli bongattua uusien ylioppilaiden nimilista ja MUN NIMI OLI SIELLÄ! Eli olen nyt ihan täysin virallisesti yksi Suomen tämän vuoden ylioppilaista! (Joka on hyvä juttu, koska juhliini on jo ruoka tilattu ja kutsut lähettämistä vaille :'D)

Muuten päivä on sujunut suhteessa ihan mukavasti, vaikka olenkin ollut suurimmaksi osaksi kotona. Tuli jopa pitkästä aikaa syötyä ihan pizzerian pizzaa, eikä mittään kotitekoista uunipannupitsaa (ei siinä valittamista, mutta pizzerian pizzoissa on joku oma hieno makunsa, jota ei itsetehtyyn pizzaan saa). Kotiinkuljetus kesti kuitenkin odotettua kauemmin, mutta helatorstai ja Suomen peli = jonoa ja paljon muitakin nälkäisiä asiakkaita.

Sosiaalinen elämäni sujuu nyt erittäin hyvin ;) ei siitä enempää ihan vielä. Lisäksi töitä on ollut ja pian olisikin sitten palkkapäivä.  Jos vaikka hankkis ne shortsit (miten nyt sit kirjotetaankaan :'D) taikka uuden phonin, mutta ei Iphonee. Nokia Lumia 800 olis ihan kiva :) Luultavasti rahat painuu kuitenkin piiloon ja säästöön.

Tässä on pari päivää pyöriny muutama juttu päässä. Haluisin kirjoittaa kirjaa/novellia ja ideoita löytyy, mutta inspiraatio loppuu aina kesken.. huoh... Kyllä mä vielä saan nää ideat paperille ja siitä ehkä sitten eteenpäin. Joskus haluaisin nähä mun kirjoittaman kirjan kirjakaupan uutuuksien hyllyllä, mutta saa nähdä jääkö se vaan haaveeksi :)

Tää on vaa niin mahtava artisti ja biisi http://www.youtube.com/watch?v=FDfUjM-vygI

At first somethings taht you maybe want to know about me...

Kuten otsikko kertoo, niin ajattelin aloittaa tämän mun blogin kirjoittamisen kertomalla itsestäni hieman. (Toki tietojani näkyy mun profiilissa mutta kuka katsoo sitä ja kuka ei.)

Olen siis Johanna, lyhyesti Johku, ja täytin huhtikuussa 19. Asun Raumalla ja minut on otettu huostaan vuonna 2004, jolloin olin siis 11-vuotias. Perheeni on melko suuri, 4 pikkuveljeä, 3 pikkusiskoa, isosisko ja isoveli. Biologisia sisaruksia minulla on 4 (pikkuveli, 2 pikkusiskoa. Asuvat samassa sijaisperheessä kuin minä), joista yksi on isosiskopuoli. Hän asuu tällähetkellä Turussa. Biologiseen isääni en pidä enää minkäänlaista yhteyttä, mutta biologisen äitini kanssa vaihdan netin välityksellä kuulumisia aina silloin tällöin.

Nyt kevällä saan tuon (enemmän tai vähemmän) kuuluisan VALKOLAKIN päähäni. Jatko-opiskelu tapahtuu toivottavasti joko OKL:ssä taikka SAMKissa. Tällä hetkellä käyn töissä hotellissa ja työtehtäväni on kerroshoitajan tehtävät.

Harrastan ratsastusta kerran viikossa ja lisäksi käyn aina silloin tällöin myös uimassa. Entisiä harrastuksia on monia. Olen joskus harrastanut siis jazz-tanssia, partiota, nyrkkeilyä, zumbaa, spinningiä ja pesistä. Lisäksi luen paljon ja rakastan piirtämistä ja elokuvien katselemista. Lempi elokuviani ovat Hayo Miyazakin elokuvat. Tavoitteeni onkin kerätä Miyazakin tuotanto kokonaisuudessaan.

Meillä on kaksi tiibetinspanielia, Capuccino (Capu, 9-vuotias) ja Jacopo (Japo, 5-vuotias). Japo on tavallaan minun koirani (minä koulutin sitä) ja siksi sydäntäni lähellä. Capu taas on jo vanha herra, ja kuvittelee itsestään ehkä hieman liikoja. Japo oli ongelmakoira, mutta saimme koulutus apua ja nyt tämä sekopäinen koira viihtyy suuren perheemme kanssa, vaikka se ei edelleenkään tule heti vieraiden kanssa toimeen (piiloutuu ja pakenee).

Minulta saa kysyä melkein mitä vain, jos jokin asia jäi mietityttämään. Lisäksi haluan vielä ilmoittaa, että kirjoitan ihan omalla tyylilläni (puhekieltä, raumanmurretta ja muitakin murteita sekoittaen) + minulla on lievä lukihäiriö, joten kirjoitusvirheet eivät ole minulle yllätyksiä.